Huh, tämä blogiteksti piti alunperin julkaista miltei pari viikkoa sitten, mutta yllättävien tekijöiden vuoksi julkaisu piti kirjoittaa osittain uudestaan ja siihen en sitten enää löytänytkään aikaa ja energiaa viime viikkojen hulinoiden keskeltä.
Pari viikkoa sitten tuli jälleen kerran täytettyä vuosia. Syntymäpäivä kului rattoisasti lähes kokonaan fitnesspal K:n seurassa ja kyseinen leidi lähtikin heti aamusta kanssani kuntosalille. Muiden treenaajien katseet kuumotellen esittelin ja opetin K:lle samoja liikkeitä, mitä itse teen pakaroita treenaillessani. Treeni venyi aivan hullun pitkäksi, mutta olipas hauskaa! Sekoitin itsekin hieman pakkaa ja sain oikein mainion treenin, joten lopun päivää olimme molemmat melko koomassa. Se ei onneksi haitannut, sillä kävimme vain illemmalla ravintolassa syömässä ja jatkoimme matkaa kotiin nautiskelemaan kakusta ja viinistä sekä suunnittelemaan Insanity/T25-hybridiä.
Pari viikkoa sitten tuli jälleen kerran täytettyä vuosia. Syntymäpäivä kului rattoisasti lähes kokonaan fitnesspal K:n seurassa ja kyseinen leidi lähtikin heti aamusta kanssani kuntosalille. Muiden treenaajien katseet kuumotellen esittelin ja opetin K:lle samoja liikkeitä, mitä itse teen pakaroita treenaillessani. Treeni venyi aivan hullun pitkäksi, mutta olipas hauskaa! Sekoitin itsekin hieman pakkaa ja sain oikein mainion treenin, joten lopun päivää olimme molemmat melko koomassa. Se ei onneksi haitannut, sillä kävimme vain illemmalla ravintolassa syömässä ja jatkoimme matkaa kotiin nautiskelemaan kakusta ja viinistä sekä suunnittelemaan Insanity/T25-hybridiä.
Oikeastaan me emme varsinaisesti juhlineet syntymäpäivääni, vaan perjantai oli pyhitetty T25-pirskeillemme, mutta tuossahan ne synttäritkin menivät hyvin samassa! Koska juhlistimme kuntoiluhommia, teimme myös kakusta vähän terveellisemmän version The Good Morning -blogista löydetyllä ohjeella. Pohja oli kieltämättä vähän outo ja meidän vadelmainen versiomme oli melkoisen kirpsakka, joten kakkua ei tullut ainakaan ahmittua liikaa (vaikka kyllä kaapista sitten löytyi jotain muuta ahmittavaa tupareiden jäljiltä... ai ai), mutta seuraavana päivänä vierailleille sukulaisille onneksi maistui kakkusiivut.
Synttärit menivät siis erittäin rauhallisissa merkeissä ja seuraavanakin päivänä oli tarkoitus mennä erään toisen ystäväni kanssa kaksin illastamaan. Kyyti saapui, mutta piti lähteä vielä hakemaan unohtunutta maksukorttia toverin asunnolta ja samalla sain kutsun sisälle katsomaan valmistunutta pintaremppaa. Enhän minä mitään aavistanut astuessani sisälle pimeään asuntoon, ihmettelin vain miksei koira ole vielä juossut vastaan: valojen räpsähtäessä päälle eteeni ilmestyi valtava joukko ystäviäni.
Koko illastus-juttu oli siis tuulesta temmattu ja kyseistä yllätystä oli juonittu jo pari viikkoa. Pari kertaa oli kuulemma meinannut kärykin käydä, mutta voi jestas - en todella aavistanut mitään!
Menin täysin shokkiin enkä oikein erottanut ihmisiä toisistaan, vaikka he yksitellen tulivat halaamaan ja onnittelemaan. Asunto oli koristeltu vaaleanpunaisin kissakoristein ja herkkuja boolista ja pitsasta leivoksiin ja kissakakkuun. Olin pitkän aikaa niin onnellisen järkyttynyt yllätyksestä, etten osannut tehdä muuta kuin täristä. Ilta oli aivan ihana ja olen edelleen täynnä rakkautta ja kiitollisuutta upeita ystäviäni kohtaan. Muisto kyseisestä tempauksesta lämmittää sydäntäni varmasti vielä pitkään. ♥
Kirsikkana kakun päällä oli, että yllätys sisälsi yllätyksen. Ihmisjoukkiossa oli nimittäin myös herra V. Olen maininnut hänet jo aikaa sitten, mutta sen jälkeen olemme tapailleet vapaa-ajalla paljonkin ja yksinkertaisesti sanottuna: lempi leiskuu ja meikämimmi on aivan myyty. Olikin siis lievästi sanottuna mahtavaa, että häneenkin oli otettu yhteyttä ja kutsuttu mukaan yllätykseen!
Seurannut viikko olikin sitten kiireinen töiden, treenien sekä muiden hommien osalta ja unetkin jäivät vähille, mutta fiilis oli sen verran korkealla, että väsymys ei juurikaan haitannut, vaikka se loppuviikosta jo vähän verottikin fyysistä jaksamista. Torstaina huristelin äidin kanssa Helsinkiin Volbeatin keikalle ja perjantaina Turkuun Leningrad Cowboysien "joulubileisiin". Lauantaina pääsin elämäni ensimmäisiin kunnon pikkujouluihin ja melkoisesta kuumottelusta ja jännityksestä huolimatta ilta oli huikea ja kaikki tapaamani ihmiset ystävällisiä. Melkoista haipakkaa on siis ollut, mutta kiireellekin tuli vihdoin loppu ja loisin Turussa muutaman päivän taukoillen kaikesta - myös treeneistä.
Tauon jälkeen olinkin sitten repeämäisilläni treeni-innosta ja jalkatreeni oli reipas sekä tahdin että tehokkuuden suhteen ja energiaa piisasi vielä Insanityynkin. Tänään sain salille seurakseni jälleen fitnesspal K:n ja saimme yhteistuumin hyvän poltteen yläkroppaan, olkapäät varsinkin saivat huutaa hoosiannaa kun aloimme vähän kisailemaan! K lähtee vielä huomenna ja ylihuomennakin kanssani treenailemaan, joten mikäli sama tekemisen meininki jatkuu niin hauskaa ja rankkaa tulee olemaan!
Meikäläisenhän olisi periaatteessa pitänyt aloittaa uudet touhut jo joulukuun tullen, mutta toistaiseksi junnaan tutuissa hommissa. Uusi saliohjelmani on herra V:n käsialaa ja oikeastaan jo hyppysissäni, mutta tarkoitusena olisi käydä treenit kunnolla yhdessä läpi. Siirtymää hidastaa se, että en voi alvariinsa ravata toisessa kaupungissa treenailemassa, joten nyt on vain tehtävä vanhalla kaavalla kunnes uusi ohjelma on käyty kokonaisuudessaan läpi. Sen tiedän jo nyt, että tulen olemaan täysin hajalla. En malta odottaa!
Lukaistuani tulevan saliohjelmani läpi, heräsi kuitenkin heti kysymys: "Miten käy Shaun T:n treenien?"
Ikävä kyllä ne saattavat jäädä tyystin pois. En tietenkään epäile, etteikö salihommat riittäisi ja uskon niiden uuvuttavan meikäläisen niin, etten jaksa ajatellakaan pomppimista ja edestakaisin ravaamista, mutta silti huolettaa. Osittain pelkään, että vuoden kehitys sykettä nostattavien treenien parissa menee kankkulan kaivoon, mutta kyse on muustakin. Tuntuu vähän kuin olisin luopumassa rakkaasta ystävästä. Näin ollen tunteet tulevasta treenirupeamasta ovat ristiriitaiset. Aion yrittää pitää edes vähän T25:ä ja Insanityä mukana touhuissa, mutta muutos on nyt vain hyväksyttävä ja oma jaksaminen pidettävä mielessä. Meikäläisen tavoitteitahan ajatellen tuo uusi ohjelma on kuitenkin tehty.
Tulevia haasteita vielä sulatellessa voin kuitenkin vielä nauttia täysillä Shaun T:n seurasta. Hybridi-suunnitelmat menee nyt ihan reisille, mutta ehkä meikäläisen on sallittua nyt toistaiseksi tehdä niitä omia lemppareita niin paljon kuin sielu sietää? Kyllä!
Loppuun vielä kehityskuvia, joihin sanon vain: "Jestas." Selkäkuvat nähtiinkin jo viime postauksessa.
Synttärit menivät siis erittäin rauhallisissa merkeissä ja seuraavanakin päivänä oli tarkoitus mennä erään toisen ystäväni kanssa kaksin illastamaan. Kyyti saapui, mutta piti lähteä vielä hakemaan unohtunutta maksukorttia toverin asunnolta ja samalla sain kutsun sisälle katsomaan valmistunutta pintaremppaa. Enhän minä mitään aavistanut astuessani sisälle pimeään asuntoon, ihmettelin vain miksei koira ole vielä juossut vastaan: valojen räpsähtäessä päälle eteeni ilmestyi valtava joukko ystäviäni.
Koko illastus-juttu oli siis tuulesta temmattu ja kyseistä yllätystä oli juonittu jo pari viikkoa. Pari kertaa oli kuulemma meinannut kärykin käydä, mutta voi jestas - en todella aavistanut mitään!
Menin täysin shokkiin enkä oikein erottanut ihmisiä toisistaan, vaikka he yksitellen tulivat halaamaan ja onnittelemaan. Asunto oli koristeltu vaaleanpunaisin kissakoristein ja herkkuja boolista ja pitsasta leivoksiin ja kissakakkuun. Olin pitkän aikaa niin onnellisen järkyttynyt yllätyksestä, etten osannut tehdä muuta kuin täristä. Ilta oli aivan ihana ja olen edelleen täynnä rakkautta ja kiitollisuutta upeita ystäviäni kohtaan. Muisto kyseisestä tempauksesta lämmittää sydäntäni varmasti vielä pitkään. ♥
Makoisa katti
Kirsikkana kakun päällä oli, että yllätys sisälsi yllätyksen. Ihmisjoukkiossa oli nimittäin myös herra V. Olen maininnut hänet jo aikaa sitten, mutta sen jälkeen olemme tapailleet vapaa-ajalla paljonkin ja yksinkertaisesti sanottuna: lempi leiskuu ja meikämimmi on aivan myyty. Olikin siis lievästi sanottuna mahtavaa, että häneenkin oli otettu yhteyttä ja kutsuttu mukaan yllätykseen!
Seurannut viikko olikin sitten kiireinen töiden, treenien sekä muiden hommien osalta ja unetkin jäivät vähille, mutta fiilis oli sen verran korkealla, että väsymys ei juurikaan haitannut, vaikka se loppuviikosta jo vähän verottikin fyysistä jaksamista. Torstaina huristelin äidin kanssa Helsinkiin Volbeatin keikalle ja perjantaina Turkuun Leningrad Cowboysien "joulubileisiin". Lauantaina pääsin elämäni ensimmäisiin kunnon pikkujouluihin ja melkoisesta kuumottelusta ja jännityksestä huolimatta ilta oli huikea ja kaikki tapaamani ihmiset ystävällisiä. Melkoista haipakkaa on siis ollut, mutta kiireellekin tuli vihdoin loppu ja loisin Turussa muutaman päivän taukoillen kaikesta - myös treeneistä.
Tauon jälkeen olinkin sitten repeämäisilläni treeni-innosta ja jalkatreeni oli reipas sekä tahdin että tehokkuuden suhteen ja energiaa piisasi vielä Insanityynkin. Tänään sain salille seurakseni jälleen fitnesspal K:n ja saimme yhteistuumin hyvän poltteen yläkroppaan, olkapäät varsinkin saivat huutaa hoosiannaa kun aloimme vähän kisailemaan! K lähtee vielä huomenna ja ylihuomennakin kanssani treenailemaan, joten mikäli sama tekemisen meininki jatkuu niin hauskaa ja rankkaa tulee olemaan!
Meikäläisenhän olisi periaatteessa pitänyt aloittaa uudet touhut jo joulukuun tullen, mutta toistaiseksi junnaan tutuissa hommissa. Uusi saliohjelmani on herra V:n käsialaa ja oikeastaan jo hyppysissäni, mutta tarkoitusena olisi käydä treenit kunnolla yhdessä läpi. Siirtymää hidastaa se, että en voi alvariinsa ravata toisessa kaupungissa treenailemassa, joten nyt on vain tehtävä vanhalla kaavalla kunnes uusi ohjelma on käyty kokonaisuudessaan läpi. Sen tiedän jo nyt, että tulen olemaan täysin hajalla. En malta odottaa!
Lukaistuani tulevan saliohjelmani läpi, heräsi kuitenkin heti kysymys: "Miten käy Shaun T:n treenien?"
Ikävä kyllä ne saattavat jäädä tyystin pois. En tietenkään epäile, etteikö salihommat riittäisi ja uskon niiden uuvuttavan meikäläisen niin, etten jaksa ajatellakaan pomppimista ja edestakaisin ravaamista, mutta silti huolettaa. Osittain pelkään, että vuoden kehitys sykettä nostattavien treenien parissa menee kankkulan kaivoon, mutta kyse on muustakin. Tuntuu vähän kuin olisin luopumassa rakkaasta ystävästä. Näin ollen tunteet tulevasta treenirupeamasta ovat ristiriitaiset. Aion yrittää pitää edes vähän T25:ä ja Insanityä mukana touhuissa, mutta muutos on nyt vain hyväksyttävä ja oma jaksaminen pidettävä mielessä. Meikäläisen tavoitteitahan ajatellen tuo uusi ohjelma on kuitenkin tehty.
Tulevia haasteita vielä sulatellessa voin kuitenkin vielä nauttia täysillä Shaun T:n seurasta. Hybridi-suunnitelmat menee nyt ihan reisille, mutta ehkä meikäläisen on sallittua nyt toistaiseksi tehdä niitä omia lemppareita niin paljon kuin sielu sietää? Kyllä!
Loppuun vielä kehityskuvia, joihin sanon vain: "Jestas." Selkäkuvat nähtiinkin jo viime postauksessa.
