Sivut

Minä



Näytön tältä puolelta löytyy 90-luvun huligaani. Välistä olen asunut Tampereella, mutta palasin opiskelusyistä kotipaikkakunnalle Saloon. Sydän jäi kuitenkin Manseen ja kaipaan kyseistä kaupunkia valtavasti. 

Kuntoilu ja jonkinsorttinen terveysintoilu ovat vielä itselleni varsin uusi juttu, mutta koitan parhaani mukaan perehtyä asioihin ja painaa ne mieleeni. Aktiivinen reippailu alkoi lopputalvesta 2012 ja sen jälkeen on tullut siirryttyä hiljalleen haastavampiin hommiin. Kuntosali tuli mukaan kuvioihin kesäkuussa 2013. 

Kuntoilun lisäksi harrastan neulomista, piirtämistä ja tietokonepelejä. Kynsilakoillakin on ihan kiva leikkiä, vaikken siinä kovin hyvä olekaan. Olen musiikin, elokuvien ja sarjojen suurkuluttaja ja asunnossani on harvoin hiljaista. Lempigenrejä ei ole, vaan nautin hyvin monenlaisista rainoista ja bändeistä - joskus yllätän itsenikin tykästymällä johonkin omituiseen bändiin tai elokuvaan. 

Kotoa löytyy kaksi huomionkipeää kattia sekä lempeä viljakäärme ja sydämestä paikkansa on vienyt myös herra V koironsa kanssa. 

Luonteeltani olen yleisesti ottaen iloinen, mutta toisaalta huolehdin yleensä kamalasti etukäteen kaikkea ja käyn mielessäni läpi mahdollisesti pieleen meneviä asioita. Tätä tapaa olen onnistunut vähentämään roimasti, mutta vielä on töitä tehtävänä! Oman mielenrauhan etsiminen ja itsetutkiskelu ovat itselleni hyvin ajankohtainen aihe ja tulevat varmasti olemaan pitkän aikaa - todennäköisesti lopun elämää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti